Elin sairaan ihmisen kanssa, jonka tila oli arvaamaton. Hänen itsesäätelynsä oli ohutta ja elämä paljolti minun varassani. Se piti minut jatkuvasti valppaana vuosia. Hermostoni virittäytyi pitämään meidät molemmat hengissä. Kun puolisoni kuoli, hermosto jatkoi samaa rallia. Mieleni seilasi jatkuvasti yli- ja alivirittyneisyyden välillä. Huoli mieheni tilasta helpotti, mutta hermosto ei opi tiedosta, vaan kokemuksesta.
Se piti minut jatkuvasti valppaana vuosia
Mieheni kuoleman jälkeen jouduin opettelemaan monia uusia asioita. Osaamattomuuteni haasteiden edessä näyttäytyi minulle uhkana. Vajosin toista vuotta paniikkiin. Välillä ulisin lattialla sikiöasennossa. Joskus kuuntelin selityksiä ja neuvoja naama peruslukemilla, mutta itku kurkussa kykenemättä ymmärtämään suomea. Normaaliälyiselle ihmiselle reaktion voimakkuus oli kohtuuton ja käsittämätön. Pankista tai verottajalta tullut lappunen ei ollut kirjoitettu kiinaksi eikä se sisältänyt uhkausta välittömästä hengenlähdöstä. Silti hermostoni siirsi minut saman tien pelkoon ja paniikkiin.
Hermostoni virittäytyi pitämään meidät molemmat hengissä
Ympäristössäni oli avuliaita ihmisiä: sukulaisia, ystäviä, viranomaisia ja virkailijoita, jotka yrittivät neuvoa ja antaa ohjeita. Se pahensi tilannetta. Kauhusta jäykkänä oleva mieli, joka keskittyy vain pitämään organismin hengissä, kokee ystävällisetkin neuvot uhkana ja merkkinä epäonnistumisena. Kokemus vaarasta voimistuu. En selviä edes tästä, en ymmärrä ohjeita. Olen kyvytön ja huono. Maahan lyöty ja rikki.
Olen painunut alivireyteen
Mieheni kuolemasta on kulunut yli kolme vuotta. Hermostoni on uupunut olemaan koko ajan valppaana ja olen painunut alivireyteen, hitauteen ja aloitekyvyttömyyteen. Pinnistäminen sängystä pystyyn kestää tunnin. Elämässäni kaikki on hyvin. En ole masentunut, mutta hermostoni ei vielä ole saanut muistiota. Minun on aloitettava hermostoni uudelleenkoulutustyö. Minun täytyy opettaa hermostolleni toistuvin turvallisin kokemuksin, että kaikki on hyvin, ei ole hätää. Saan palata normaaliin.