Joka tuutista muistutetaan, kuinka tärkeää on, että omaishoitaja huolehtii unesta, ravinnosta ja liikunnasta. Se on totta. Mutta yksi asia jää lähes aina sanomatta: kosketuksen tarve. Tuntoaistin kautta olemme jatkuvasti yhteydessä…
Eniten vanhenemisessa pelottaa ajatus siitä, ettei kukaan enää kosketa. Minulle siitä tuli todellisuutta jo viisikymppisenä. Se oli jäätävää. Omaishoitamisen raskautta voi valittaa muille ja saa myötätuntoa. Monilla on kokemusta läheistensä…
Toisen läheisyys, halu ja kosketuksen tuoma nautinto tekee itseni näkyväksi. Mitä sitten kun vastavuoroisuus rakastellessamme hiipuu. Mitä sitten kun toinen ei enää muista tai huomaa tarpeitani, halujani tai osaa tarjota…
Iiris kysyi minulta mitä kaipaan, omaishoitajana. Ensimmäinen mielenyhtymäni oli tyhjyys. Olipakko pysähtyä kysymyksen äärelle ajatuksella. Mitä sisimmissäni toivon, kaipaan tai haluan. Pohdinnan jälkeen pysähdyin siihen, miten rakentaa tässä elämäntilanteessa merkityksellistätulevaisuutta…