Olen viime kuukausina törmännyt rajoihini. Voinko jatkaa seksuaalista parisuhdettamme muistisairaan vaimoni kanssa, vaikka en aina ole varma tietääkö hän kuka olen. Riittääkö jatkoon se, että molemmat nautimme intiimistä läheisyydestämme. Voisiko joku ajatella, että seksin tulisi loppua sitten, kun sairaus on edennyt johonkin tiettyyn pisteeseen.
Huomaan olevani kysymysteni ja pohdintojeni kanssa kovin yksin. Ei näistä puhuta, ja jos puhutaan, niin sitten kovin yleisellä tasolla ja ympäripyöreästi. Liittojen järjestämiin kahvipöytäkeskustelunomaisiin vertaiskohtaamisiin seksi ja intiimit kysymykset istuvat vaivoin.
Huomaan miettiväni suostumuksellisuutta. Tarvitaanko suostumukseen sanallista mukaantuloa. Riittääkö toisen kehollinen mukaantulo. Riittääkö jos toinen selvästi nauttii kosketuksestani ja saavuttaa siinä samassa orgasmin tai pari.
Huomaan olevani kysymysteni ja pohdintojeni kanssa kovin yksin.
Missä kulkee hyväksyttävyyden rajat. Toisaalta onko näillä meille mitään väliä. Eihän kukaan tule asuntoomme selvittämään mitä puuhaamme. Oma pääni on sitten toinen asia. Eettiset kysymykset ja hyväksyttävyys pohdituttavat. Kysymys taitaa pohjimmiltaan olla siitä, mikä minulle on hyväksyttävää. Rikonko omia rajojani.
Toisena puolena vaakakupissa on voinko ja haluanko kieltää vaimoltani ja itseltäni sitä nautintoa ja läheisyyttä, joka liittyy rakasteluumme. Estääkö pohdintani sitä elämäniloa, joka seksiimme liittyy. Rakastelu on meille parisuhteemme liima. Rakastellessamme kohtaamme toisemme vielä nyt lähes tasavertaisina. Teenkö ongelmaa sellaisesta, mistä ei kannattaisi ongelmaa tehdä.
Miten paljon olen valmis joustamaan ja sopeuttamaan omia hyväksyttävyyden rajoja. Olenko valmis joustamaan eettisissä kysymyksissäni vaimoni hyväksi. Mietin rajojani ja huomaan olevani kysymysteni kanssa kovin yksin. Missä näistä voisi puhua ja kohdata toisia, jotka pohtivat samoja? En voi uskoa olevani ainut.