Tunnistatko ilmiön, jossa laitat omat tarpeesi ja halusi sivuun. Ajattelet jonkun toisen tarpeiden tai tilanteen edellyttävän itsesi ohittamista. Näinhän me teemme jatkuvasti. Se on osa työelämää, se on osa parisuhteen arkea, se on osa lapsiperheen arkea. Vaikka kuinka väsyttäisi tai muuten tuntuisi huonolta siirrämme itsemme syrjään ja hoidamme tilannetta tai asiaa eteenpäin.
Itsensä ja omien tarpeiden siirto syrjään kuuluu vastuulliseen aikuisuuteen. Tilanteen niin vaatiessa osaan siirtää omat tarpeeni sivuun. Priorisoin tilanteen tai toisen tarpeet itseni edelle, annan toiselle tilaa. Aikuiseen suhteeseen, niin ystävyyteen kuin parisuhteeseenkin, sisältyy odotus vastavuoroisuudesta. Tänään luovun itselleni tärkeästä olettaen, että huomenna huomioit minulle tärkeät.
Vaimoni muistisairauden myötä vastavuoroisuus rupesi hiljalleen hiipumaan. Arjen käytännöt vaativat yhä enemmän huomiotani ja itseni sivuun laittoa. Osaltani kehityskulku oli huomaamaton. En osannut edes nähdä mitä oli tapahtumassa. Ensin minulle siirtyivät vaihe vaiheelta ns. metatyöt, arjen suunnittelu lasten kouluasiat, matkat ja taloudellinen kokonaisvastuu. Vähitellen otin vastuuta myös perheemme aikatauluista, ruokahuollosta ja muusta arkeen liittyvästä järjestelystä.
Kasvoin tilanteeseen huomaamattani.
Huomaamaton siirtyminen muokkasi ajattelutapaani. En enää osannut odottaa vastavuoroisuutta. Ei ollut vaihtoehtoja, jos en minä toimi niin kukaan ei tätä hoida. Kukaan ei ota vastuuta. Kukaan ei varmista. Kukaan ei tee. Kukaan ei kuule tai näe perheelle, lapsille, vaimolleni tärkeitä asioita. Siirsin omat haluni ja tarpeeni aina vain syrjempään. Elin vähitellen muille, työlleni, perheelleni ja sairaudelle, itseni jatkuvasti unohtaen. Elin muita varten en itseäni.
Kasvoin tilanteeseen huomaamattani. Opin siirtämään itseni sivuun. Omaksuin sen näkymättömyyden roolini, en minä tässä ole tärkeä. En minä ole sairas. Kasvoin tilanteeseen niin hyvin, etten enää kysyttäessä mitä minulle kuuluu, osannut vastata. Ei minun kuulumisellani ollut väliä. Olin kasvanut näkymättömäksi omaishoitajaksi. Syvällä sisimmässäni itkin, mutta sillä ei ollut enää merkitystä.