Mitä enemmän kasvoin omaishoitajuuteen sitä kauemmaksi jätin itseni. Kasvoin askel askeleelta syvemmälle muistisairauden arkeen. Tulin aina vain paremmaksi arjen paikkaamisessa. Taitoni säätää ja paikata arjen sankarina kehittyivät. Keskitin tarmoni ja taitoni tähän. Osaamiseni karttui, olin hyvä.
Kasvu omaishoitajuuteen tarkoitti tapauksessani normaalin arjen ylläpitoa. Pidin sinnikkäästi kiinni muuttumattomuudesta. Käytännössä tämä tarkoitti vaiheittaista kasvua yhä haasteellisemman arjen yhtälöiden ylläpitäjäksi. Arkemme ylläpito ei kaatunut minulle kerralla. Toisen sairauden myötä tehtävät ja vastuut siirtyivät vähitellen. Aika antoi mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Pidin sinnikkäästi kiinni muuttumattomuudesta, normaaliudesta.
Minusta tuli taitava. Ehkä taitavinta oli, miten muuttumattomuuden illuusiolla sain vakuutettua itseni, väistettyä kipeiden asioiden kohtaamisen. Kun arki on ennallaan, minun oli helppo pitää pää pensaassa, väistää kaikki vaaralliset ja kipeät asiat ja ajatukset. Näin toimin, kunnes en enää osannut. Edessäni oli umpikuja.
Ulospäin hymyilin ja sisältä itkin.
Nyt ajattelen unohtaneeni omaishoitajaksi kasvamisen toisen puolen. Koko se prosessi missä minun olisi pitänyt kohdata itseni, suruni, huoleni, ahdistukseni ja epätoivoni. Toisen rinnalla kulkeminen kuolemaan johtavassa sairaudessa edellyttäisi mitä suurimmassa määrin henkistä kasvua. Maailmankatsomus muuttuu. Asioiden ja tilanteiden merkitykset muuttuvat. Minä en muuttunut ja törmäsin umpikujaan.
Normaalin tai muuttumattomuuden harhan ylläpito vaati jatkuvasti enemmän voimavarojani. Olin selviytyjä, joka ei halunnut kohdata tosiasioita. Ulkoistin itseni tilanteesta suorittajaksi. Kun arki oli täynnä työtä ja perheen ylläpitoa ei edes ollut aikaa pysähtyä.
Näin jatkoin, kunnes olin henkisen romahduksen partaalla. Ulospäin hymyilin ja sisältä itkin. Minulla ei lopuksi ollut muuta vaihtoehto kuin pysähtyä itseni äärelle. Noin puolen vuoden tiiviin työstöprosessin jälkeen, työterveyspsykologini tuella, osasin lopulta auttavasti kertoa mitä minulle kuuluu.